maanantai 11. toukokuuta 2015

BiTailua Isolla Kirkolla

Vuosi opiskelua pulkassa (no.. olin syyslukukauden Islannissa ja toukokuun lopulle jatkuu nyt kurssit, mutta ymmärtänette pointin), siitä merkkinä joka vuosi järjestettävä valtakunnallinen biologianopiskelijoiden tapaaminen. Tai tänä vuonna biotieteilijöiden tapaaminen, mutta eniveis! Tapahtumaa järkkäsivät tänä vuonna Helsingin yliopiston biotieteilijät eli me muut pääsimme käymään isolla kirkolla, oujee! 

Iso Kirkko !!
Aiemmista vuosista poiketen, tapahtuma oli tällä kertaa nelipäiväinen, torstaista sunnuntaihin. Torstaina kello 16:00 starttasi Syrinxin ja Otsonin eli meidän keski-suomalaisten biotieteilijöiden ainejärjestöt kohti Helsinkiä. Bussissa vallitsi hyvä meno ja musiikki soi, vaikka mukaan lähtikin tänä vuonna alle 30 henkeä (vertailun vuoksi: viime vuonna mukana oli viitisenkymmentä päätä). Tavaroiden dumppaamisen jälkeen bussi kuljetti meidät vielä Viikistä keskustaan uudelle yo-talolle, missä ensimmäisen illan pippalot järjestettiin. Tila oli pieni, ahdas ja kuuma, eikä oikeastaan ainejärjestöiden esittäytymisen lisäksi mitään ihmeempää tapahtunutkaan. Syrreläiset lähtivät kohtalaisen aikaisin mäkkärin kautta makuupaikkoja rakentelemaan, sillä perjantain herätys oli jo kello 6:30.

Valmiina BiTaan!

Sörnai gusha goes Jyväskylän bilsarit

Jep, vähemmästäkin kiukustuu, ja majoitukseen liittyvät seikat aiheuttivatkin aika paljon närää, eikä minusta ihan suotta. Joka aamu oli nimittäin aikainen herätys, minkä päätteeksi kamat piti kasata pukkareihin, ja joka yö levittää takaisin. Makuusalissa paloivat valot läpi yön, eikä ryhmämajoitustilassa luonnollisestikaan ole kovin hiljaista. En itse keksi yhtään hyvää syytä siihen, miksi meidät piti majoittaa juuri Viikkiin monnarille, eikä jonnekin muualle. Okei, luennot pidettiin Viikin kampuksella ja onhan se muutenkin biotieteilijöiden "koti", mutta koska meille joka tapauksessa jaettiin kahden päivän bussiliput, olisimme ihan hyvin voineet tulla vähän kauempaakin kampukselle. Se siitä purnauksesta, iloisempiin asioihin!

Perjantaina aktiiviset opiskelijat päättivät olla ei-niin-aktiivisia ja lähteä tutustumaan Helsinkiin. Kiersimme Helsingistä kotoisin olevan syrreläisen johdolla ottamassa selfieitä tärkeiden nähtävyyksien luona. Kiersimme Tuomiokirkon edustalta Mantan patsaalle, sieltä Stockmannin vessan ja Akateemisen kirjakaupan sekä Starbucksin kautta Kolmen Sepän patsaalle ja lounastauon jälkeen luonnontieteelliseen keskusmuseoon. Museo villitsi pienet biologit ihan täysin, eikä sen jälkeen valloittamamamme Sea Life kyllä jäänyt kakkoseksi. Hurjan kaupunkikierroksen jälkeen suuntasimme takaisin Viikkiin hakemaan saunakamat ja sieltä sitten uudelle  ylioppilastalolle saunomaan. Tällä kertaa juhlat olivat vähän pirteämmät kuin edellisenä iltana ja saunaankin pääsi, vaikka se pieni olikin.


Google+ kivasti tämän giffin rakensi, niin pakkohan se on jakaa!

Luonnontieteellinen <3



Lauantaina oli ohjattu retki Korkeasaareen ja iltaohjelmana bitapprolympialaiset eli appron ja olympialaisten yhdistelmä Kalliossa. Oli mahtava käydä Korkeasaaressa, ensi kerralla otan kameran mukaan! Bitapprolympialaisetkin olivat ihan hauska kokemus, vaikka tässä kohtaa väsymys alkoi olla aika hurjaa. Ehdimme kiertää kolme baaria kolmestatoista ja viisi rastia kuudesta. Pippalot pidettiin Kaivohuoneella, mutta aika nopeasti piti luovuttaa ja lähteä unipuuhiin.


Pakollinen Metron liukuportaat -selfie
Sunnuntaina herätys oli 7.30 ja aamupalan jälkeen lähti bussi kotiin. Olipas seikkailu! BiTan aikaan tuli nukuttua ehkä alle 15 tuntia, sekin katkonaista unta edellä mainituista syistä johtuen. Ensi vuonna Turkuun, toivottavasti reissu on yhtä kiva ja parempiuninen!

BiTa-fiiliksin,
S.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti